Alan palvelut image

Liiton toiminta

Suomen Turvaurakoitsijaliitto ry perustettiin 1970, jolloin sen nimi oli SuomenLukkoseppäliikkeiden Liitto. Se on nykyään yli sadan teknistä suojaamista ja lukkoliiketoimintaa harjoittavan yrityksen muodostama toimialajärjestö, joka edustaa jäsenistöään suhteissa viranomaisiin, muihin järjestöihin ja ulkopuolisiin. Yhdistys valvoo hyvien liiketapojen noudattamista ja vastustaa kaikkea epätervettä toimintaa turvallisuusalalla.

Yhteistyöllä tulevaisuuteen

Liitolla on oma merkittävä roolinsa yhteisten asioiden kehittelyssä ja eteenpäin viemisessä. Liiton asiantuntemusta on käytetty ja käytetään turvallisuusalan lainsäädännön valmistelussa. Liiton mielipidettä kysytään merkittävistä asioista.

Liitto toimii yhteistyössä vakuutusyhtiöiden, poliisin ja alan muiden järjestöjen kanssa. Liiton edustajia kuullaan ja heidän halutaan kertovan mielipiteensä turvallisuudesta.

Yhteistyötä myös kansainvälisesti

Pohjoismaisten järjestöjen yhteistyöelimenä toimii Nordkey. Eurooppalaisessa mitassa yhteistyötä harjoitetaan European Locksmith Federationin puitteissa. Se järjestää vuosittain mittavia turvallisuusalan konventioita. Suomi toimii isäntänä 2003.

Ääni esiin omassa lehdessä

Turvallisuus-lehteä julkaistaan yhteistyössä Finnsecurityn ja Suomen Vartioliikkeitten Liiton kanssa. Liitolla on edustajansa lehden toimitusneuvostossa. Liitto avustaa lehteä asiantuntija-artikkeleilla ja tilaa sen jäsenilleen.

Neuvontaa jäsenille ja asiakkaille

Liiton toimistosta annetaan jäsenille maksutta asiantuntevaa neuvontaa turvallisuusalan ja yritystoiminnan ongelmiin. Opastusta saavat myös palvelujen käyttäjät, erityisesti turvallisuusalalla noudatettavasta kauppatavasta.

Tutkittua tietoa

Liitto teettää säännöllisesti toimialan kehittymisestä tutkimuksia, joissa on varsin perusteellisesti selvitelty liiketoiminnan perustietoja. Liitto tekee myös itse selvityksiä, joissa oman toimialan erityispiirteitä verrataan lähellä oleviin muihin toimialoihin.

Liitto kehittää alaa

Liitto on kehittämässä jäsenliikkeiden muuttuviin tarpeisiin uutta turvaurakoitsijan laatukäsikirjaa: laadunvalvontamenetelmää, joka noudattaa uusien laatustandardien periaatteita ja kattaa jäsenliikkeiden koko toiminnan lukituksesta varusteasennuksiin ja valvontajärjestelmiin.

Liitto valistaa

Liitto on julkaissut ohjeistusta turvallisuuspalvelujen käyttäjille. Liitto on mukana messuilla ja näyttelyissä kertomassa turvallisuudesta ja suojauksesta. Liiton edustajat pitävät pyydettäessä esitelmiä rakenteellisesta turvallisuudesta ja sen suunnittelusta.

Alan peruskoulutus

Liitto on jo 20 vuoden ajan ollut kehittämässä alan ammatillista peruskoulutusta. Työn tuloksena lukkosepän ammattitutkinnosta on muodostunut yleisesti hyväksytty perustutkinto ja lukkoseppämestarin ammattitutkinnon suorittaneista laaja-alaisia, rakenteellisen suojauksen ja valvontajärjestelmien ammattilaisia.

Liitto kouluttaa

Liitto järjestää jatkuvasti jäsenistölle peruskoulutusta täydentäviä kursseja ajankohtaisista aiheista. Kurssien ohjelmat käsittelevät yritystoimintaa, lainsäädäntöä, sopimusjuridiikkaa, työturvallisuusasioita, sähkötyöturvallisuutta ym.

Monessa mukana

Liiton tekninen toimikunta seuraa tiiviisti alan teknistä kehitystä. Ammattikoulutustoimikunta laatii kysymyksiä ammattitutkintoon, pitää luentoja ja valvoo ammattitutkintokokeita. Liiton edustajat suorittivat VTT:n toimeksiannosta käytännön murtokokeita lukoille, joille on tarkoitus saada vakuutusyhtiöiden hyväksyminen.